Kesälomanen

Otimme parin päivän kesäloman ja suuntasimme Itä-Suomeen. Koska olemme innostuneet katsomaan pesäpallopelejä, suuntasimme sunnuntaina Imatralle; Kouvolan pallonlyöjät vastaan Imatran palloveikot. Tunnelma pelissä oli korkealla ja katsojia n. 1600. Arviolta 100 henkilöä oli matkustanut Kouvolastakin. No kaikkia innokkaitahan en tietysti tunnistanut, mutta faneja oli saapunut täysi bussilastillinen. Ne kyllä erottuivat katsomosta KPL:n väreistä ja kannustushuudoista. KPL siis voitti 2-0.

 

Ennen peliä  ihastelimme kuuluisaa Imatran koskea. Toki siinä ei tällä hetkellä ole vettä. Kuulemma joskus syksyllä alkavat koskinäytökset.

 Majoituimme Imatralla Karjalanportissa (hotelli/majatalo). No se ei nyt mennyt ihan nappiin, mutta selvittiin siitä.

Maanantaina oli tarkoitus viettää koko päivä tutustuen Lappeenrantaan. No, ilmojen haltija oli päättänyt, että maanantai on sadepäivä. Hiukan niukaksi jäi tutustuminen. 

Satama laivoineen, hiekkalinnoitus rakenteineen ja Iso-Kristiina - siinä se sitten oli.

Mutta loma oli lomanen ja koska se oli näin lyhyt, voi jo suunnitella uutta lomasta.

Uuden opettelua

Kotimme alkaa pikkuhiljaa kaivata ehostamista. Iskimme sormemme makkarin seiniin. Takaseinä sai ylleen luonnon valkeaa tapettia. Tapetointi ei ole kuulunut meidän harrastuksiin, mutta rohkeasti vain puuhaan. Useampi tunti siinä vierähti, mutta lopputulos  melko hyvä aloittelijoille.

Joskus olimme ostaneet Lidlistä maisematapettia hetken huumassa. Päätimme hyödyntää nyt sen ja liimailimme sen päätyseinään. Nyt sitten nukumme koivumetsässä.

Kaappien ovet kaipasivat jo uutta pintaa, maalia tms. Päädyimme d-c-fixiin. Tilasimme Bauhausista valkopuu-fixiä. Ovista tuli niin "yksitoikkoiset", että koristelimme ne maisematapetin jämistä tehdyillä puu/lehtikuvioilla.

Kuviot leikkelin Sizzillä. Ennen leikkaamista 

liimasin tarrakalvoa tapetin taakse, että kuviot oli

helpommat kiinnittää fixin päälle oviin. 

Ja tietysti vetimet piti vielä maalata ja koristella.

Kuva laitteesta, jolla kuvioita tein (kuva lainattu netistä).

Kesäretki

Kaunis kesäinen päivä ja "ylimääräistä aikaa". 

Mitä tänään voisi tehdä?

 Kouvolasta (Korialta) on n. 60 km Loviisaan - sinne siis. Määränpäänä oli Svartholman merilinnoitus. 

Loviisasta on sinne n. 10 km vesimatka ja 

"pikkulaivalla" n. 30 min. 

 Pieni, viihtyisä saari, jonka ihmiset ovat löytäneet ajanviettopaikaksi. Ravintola tarjoaa ruokaa ja muita virvokkeita. Alueella on myös pari nuotiopaikkaa omaa ruokailua varten ja löytyy sieltä myös teltta-alue sekä pari isoa laituria veneitä varten.

Ja tietysti itse linnoitus ja siitä kertova näyttely - 

tutustumisen arvoinen paikka.

Väriä luonnosta

Jo vuosia sitten innostuin kasveilla värjäämisestä. 

Mäntyharjun kansalaisopisto järjesti kurssin, jossa värjäilimme erilaisilla kasveilla. 

Silloin opettajani oli Päivi Ketola, joka sai minutkin innostumaan  - ja se innostus vaan jatkuu.... 

siis iso kiitos Päiville.

Keräsin lupiininkukkia ja yritin saada sinistä väriä lankoihini.

 No, olin liian hätäinen ja kuumensin liikaa keitosta ja tulos oli siis vihreää. 

Kokeilin värjätä lankaa, joka oli keritty sievälle kerälle. 

No hiukan se kerä väripadassa hajosi, mutta hyvin sain sen vyyhdittyä kuivumaan. 

Siinä vaiheessa näkyi hyvin värjäämisen tulos - meleerattua vihreää. 

Mielestäni hieno lopputulos - vaikkakaan ei siis sininen.

Ja uusia kukkia keräämään - tavoitteena sininen lanka.

Yllätyskirje

Eilen posti toi minulle mielenkiintoisen ja yllättävän kirjeen. 

 Suomi 100 vuotta ja nainen-teema oli ainakin minun 

stipendin yksi syy.

 Kyllä käsityön tekoa arvostetaan.

(aiemmin blogissani olen esitellyt teokseni 

"Viiden sukupolven naisia") 

Koristelua

 Näillä tarvikkeilla teimme T-paidastani hiukan erinäköisen.

Stansseilla teimme kuviot tuosta "materiaalista" 

jonka nimeä en tiedä, mutta sitä myydään Tigerissä. 

Sitten vain kiinnisilitys ja homma on tehty. 

Koepesin paidan ja hyvälle tuo koristelu näyttää senkin jälkeen. Siis tämä oli tyttäreni Outin idea, 

jonka toteutimme yhdessä ja harrastus jatkuu.....

Juhannushuumaa

Juhannus viikon satoa:

 Kaunokaiset eli Bellikset kukkivat aivan mielettömästi tyttären pihalla. 

Ruohonleikkuukin ko. alueelta siirrettiin ensi viikkoon (minun päätöksellä ...)

 

 Sain uusia stansseja Kiinasta... Piti heti kokeilla...

 

 Lapsen lapsen lempilelu tällä hetkellä "Sofia"-koira ja sama koira 

taiteilijan (3v9kk) itsensä  tekemänä. Pullakoiralla on vain kolme jalkaa, koska oikealta "Sofialtakin" oli toinen takajalka katkennut.

Ihana juhannuspulla.

 

Ja perinteinen kokko Pioneeripuistossa.

 Huom. Ja kävellen käytiin sitä ihastelemassa.

Käsityöretki

Matkailu avartaa, sanotaan. Niin myös perjantainen käsityöretki, jossa sain olla osallisena. 

Retken järjesti  kansalaisopiston Valkealan tilkkutyöryhmä eli pääsin "siivellä" mukaan, kiitos Pirjo H. 

Suuntasimme kohti Hämettä. 

Hämeenlinnassa on pieni mutta runsas kangaspuoti, 

Hämeen tekstiilituonti ky. Ymmärsin, että kauppa on auki ryhmille sovitusti, muutoin toimii nettikauppana. Tuotteet on lähinnä tillkutyökankaita ja muuta ompeluun tarvittavia tarvikkeita. Kannattaa tutustua.

Lähtihän niitä kankaita minunkin matkaan - 

aika näyttää, mitä niistä saan aikaiseksi.

Hämeenlinnassa viivyimme vielä ja pistäydyimme 
Wetterhoffin myymälässä ja tietysti ruokailemassa.

Suuntasimme Forssaa kohti ja Kankaisen kangaskauppaan. 
Olipa melkoinen yllätys - pienehkö myymälä, mutta suuri valikoima kaikenlaisia kankaita ja muuta ompelutarviketta. 
No en sieltäkään päässyt ulos ilman pankkikortin vilautusta. 

Mutta aika tavaran nauttii, sanotaan.

(Tällä hetkellä ei nettikauppa ole toiminassa) 

Myymälän lähistöllä oli ihana ja persoonallinen kahvila - 

Kahvila ILO. Sisustuksessa oli käytetty vanhoja, erilaisia huonekaluja. Olipa viihtyisää ja ystävällinen palvelu.

"Forssan ydinkeskustassa, Puistolinnan liiketalossa sijaitseva, uusi, persoonallinen kahvila, jonka toimitilafilosofia perustuu hyvinvointiin ja kierrätykseen. Leivonnaisten, smoothieiden yms. lisäksi arkisin tarjolla ovat myös salaattilounaat. Lauantaiaamuisin tarjolla brunssi."(lainaus netistä)

Retkellä oli parikymmentä osallistujaa. 

Tulomatkalla oli auton ns. hattuhylly pussukoita ja nyssyköitä täpötäynnä - mutta niinhän sen pitikin olla, 

kun kerran ostosmatkalla oltiin. 

Kiitos, kun sain olla mukana ja tutustua minulle aivan uusiin ja vieraisiin ihmisiin.

Kesää ja lämmintä odotellessa

Sukkaprojekti jatkuu... 

Nettiä selailemalla löytyy aina ihania malleja, joita tekee mieli kokeilla.

Viiden sukupolven naisia - tiivistelmä haitarikirjasta, joka on seuraavana

Viiden sukupolven naisia v. 1880- 2017

Nainen ja Suomi 100 vuotta, siitä se lähti.

Äitini, Laina Herttuaisen (s. 1920 – k. 2016) poismeno muistutti minua elämän rajallisuudesta ja muistojen tärkeydestä. Tajusin silloin, että minä voisin vielä tallentaa muistoksi tuleville sukupolville meidän suvun minulle tärkeiden naisten tarinaa jossakin muodossa.

Halusin koota niistä haitarikirjan tekstiilityön keinoin, johon tallentaa kuvia suvun naisista ja heidän käsillä tekemistään taidonnäytteistään.

Olen itse tämän haitarikirjan kolmannen sukupolven edustaja. Minä, Leila Liukkonen

os. Herttuainen, synnyin v. 1952 Mikkelin maalaiskunnassa kuusilapsisen perheen keskelle. Jo pienestä pitäen sain seurata, kuinka matot syntyivät vanhoista kuluneista vaatteista ja sukat läheisen kehräämön täysvillalangasta.

Äitini vaatetti meidät lapset pienentäen ja kääntäen (tekstiilien nurjaa puolta hyväksi käyttäen) hyvä kuntoisia käytöstä poistettuja vaatteita. Myöhemmin saimme jokainen lapsi omat virkatut sängynpeitot lähtiessämme maailmalle. Äiti piti myös kaikkien meidän lasten perheet sukissa ja lapasissa unohtamatta kauniita villapaitoja. Enpä muista hetkeäkään, että äiti olisi istunut toimettomana television äärellä – ainahan ne puikot kilisivät tai virkkuukoukku heilui. Näin mallioppimisen kautta saimme kaikki sisarukset innostuksen käsitöiden ihmeelliseen ja innostavaan maailmaan.

Käsityökärpänen oli siis iskenyt myös minuun ja hakeuduin Mikkelin Kotiteollisuuskouluun oppiakseni lisää. Sen jälkeen työskentelin reilut kymmenen vuotta vaatetusteollisuudessa ompelijana. Olin saanut vahvan lisän käsityötaitoihini. Loput työelämästäni olin hoitotyössä ja sen vastapainoksi vapaa-aikanani harrastin erilaisia kädentaitoja mm. puutöitä. Nyt eläkkeellä ollessani aika kuluu mukavasti käsitöiden parissa ja into oppia uutta vain lisääntyy.

Kirjan kuvat ovat henkilöistä, jotka ovat olleet ja ovat vieläkin tärkeitä minulle. Molemmat mummoni syntyivät v. 1880, toinen täys savolainen ja toinen karjalainen.

Mummojeni elämään en ehtinyt tutustua henkilökohtaisesti ja niinpä kaikki mitä heistä tiedän, on toisten kertomaa. Vain kuvia katsomalla, muistan heistä jotakin.

Äidin sisaret, Lahja-täti ja Helmi-täti, ovat molemmat vaikuttaneet elämääni merkittävästi. Lahja-täti oli kummini ja aina valmis auttamaan. Hän oli perheemme tukena silloinkin kun äitini sairasteli ja kodinhoito ja navettatyöt tarvitsivat aikuista naista. Helmi-täti oli aina positiivisella mielellä ja huumoria täynnä. Hän elikin 101 vuotiaaksi ja oli virkeä ja ajantasalla lähes elämänsä loppuun asti.

Anoppini, Ida Liukkonen, oli myös kädentaitaja. Hänen erikoisosaamistaan olivat villasukat ihan tavalliset harmaat raitoineen ja hyvät käytössä. Hän virkkasi myös ja jo 1980 luvulla syntyi pieniä mattoja vanhoista vaatteista. Sen, mistä hän idean niihin oli saanut, en tiedä. Se tässä ihmetyttää, kun nyt v. 2017 virkattujen mattojen ohjeita on internet pullollaan eli anoppi oli nainen aikaansa edellä. Tyttäreni Outi Liukkonen ( s. 1982) oli innokas olemaan mummin opissa niin virkatessa kuin leipoessa.

Outi-tyttäreni on saanut rautaisannoksen kädentaitoja perinnökseen ja vaikuttaa siltä, että vanha sanonta:”pojasta polvi paranee” (tässä tapauksessa siis tytöstä) pitää paikkansa. Jo ammatinvalinnassa se näkyy: pukuompelijasta tekstiilityönopettajaksi.

Mitä pienestä lapsenlapsestani Eilasta (3,5 vuotta) tulee, sen aika näyttää. Jo nyt on nähtävissä ja kuultavissä, että ”voitaisiinko mummi askarrella”? Yksi hänelle mieleisistä tutkimuskohteista on myös mummin nappilaatikko. Kirjan viimeisessä kuvassa olemmekin me neljän sukupolven kädentaitajat yhdessä äitini 95-vuotispäivänä.

Kirjaan tallennetut tekstiilit ovat sukuni perintöä. Muistoja tuovia tekstiilejä on paljon ja niiden valitseminen kirjaan oli mielenkiintoista ja haastavaa. Osa niistä on mummolasta, mutta niiden tausta on epäselvä ja osa lapsuudenkodistani. Muistan ainakin tuon ruskean liinan, joka oli mummolan salin pöydällä. Kankaissa on äitini kutomia pyyheliinoja ja ompelemia tyynyliinoja pitseineen. Omia töitäni on vuosien varrelta: kansakoulussa v. 1959 tekemäni ruokaliina erilaisin pistoin, kotiteollisuuskoulussa minikirjaimin kirjomani päällilakana, ATK-puilla kutomani pöytäliina ( tässä mallitilkku), ensimmäinen nyplätty liinani v. 1980 ja viime aikaiset erilaiset materiaalikokeilut mm. ryppypinta sideharsosta. Eräs rakkaimmista muistoista on vaaleanpunainen ja jo kulunut viltin palanen. Se on ollut äitiyspakkausessa, kun synnyin. Lisäsin vielä kirjaan nappeja, pitsejä jne. monta muuta kädentaitohin liittyvää materiaalia korostamaan työni tärkeyttä muuttuvassa maailmassa.

Vielä lapsuudessani käsityöt valmistettiin ns. tarpeeseen, mutta nykyään huomaan ainakin itse tekeväni monesti kaappientäytettä, koska halu kokeilla niin monenlaista uutta tekniikkaa on kova. Malleja, ideoita ja ohjeita on tietotekniikan myötä maailma pullollaan erilailla kuin ennen, kun samat asiat saatiin perintönä sukupolvelta toiselle.

Kun olen vanha enkä muista tarinaani, toivon että tämä kirja auttaa minua palauttamaan mieleeni rakkaat, läheiset naiset elämäni varrelta.

Kirjan omistan tyttärentyttärelleni Eilalle yhdessä äitinsä Outin kanssa.

Näin tarina minulle tärkeistä ja läheisistä naisista siirtyy seuraaville sukupolville ja jatkuu …

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ps.Olisin iloinen, jos jättäisit viestiä käynnistäsi täällä blogissani. Kiitos